Ihmemaassa

Toukokuisena lauantaina lähdimme kahden kaverini kanssa pois "kaupungin hälinästä" luonnon keskelle Kalavritan vuoristoon. Matkustimme ensin Diakoftoon, mutta yllätykseksemme emme kuitenkaan päässeet perille Train Osen bussilla. Meidän täytyi jäädä pois aiemmin Akratassa, josta oli vielä riittävästi aikaa päästä liftaamalla Diakoftoon. Sieltä matkustimme junalla Zachlorouun, joka on pieni kylä noin puolessa välissä Diakofton ja Kalavritan välillä. Pelkästään maisemajunasta näkymät olivat upeat, joten en millään malttanut olla ottamatta useita valokuvia ennen perille pääsemistä.

Lähellä luostaria kolisteli useita tummia ja vaaleita vuohia pitkin rinteitä, ja näimme ne aivan läheltä!

Zachlourusta kävelimme parin tunnin ajan luostarille päin ja takaisin kylään kivistä polkua pitkin. Välillä kadotimme oikean polun ja valitsimme vahingossa lyhyemmän reitin, jolloin oli käytettävä myös käsiä kiipeämiseen päästäksemme jyrkän kallion yli. Onneksi tämän jälkeen reittimme alas oli helpompi. 

Zachlorousta kävelymatkamme junaradalla Nemataan

Perillä on tuolla edessämme jossain...

Zachlorousta kävelimme alas pitkin historiallista junarataa ylittäen useampia vanhoja siltoja, joiden reunassa kulki kapea kävelypolku. Askeleissa piti todellakin olla varovainen. Vaeltaessamme junaradalla näimme kohisevia vesiputouksia, jokia, vanhoja puita ja paljon vihreää luontoa. Matkalla oli myös useita tunneleita, joten kävelimme melkein sokkona ennen kuin auringonvalo pilkahti taas esiin tunnelin päästä. 

Tuolle sillalle emme uskaltautuneet, ehkä ihan hyvä niin :)

Don't worry, be happy like Eva!

Päivän aikana kävelimme noin viisi tuntia. Halusin kuitenkin välttyä pahimmilta polvikivuilta, joten noin viisi kilometriä ennen Diakoftoa pysäytimme toisen matkakaverin kanssa junan ja hyppäsimme kyytiin. Muutaman minuutin junamatkasta jouduimme kuitenkin maksamaan melkein saman hinnan, minkä maksoimme myös menomatkasta puoleen väliin asti. 

Näissä vuoristomaisemissa mieli todella lepäsi, vaikka katse pitikin keskittää tiehen tai polkuun. Pysähdyimme silti monta kertaa kuvaamaan ja katsomaan maisemia. Vuorien keskellä tunsin eniten olevani jossain aivan eri maailmassa, en Kreikassa vaan jossain mielikuvitusmaailmassa. Saimme viettää siis mukavan päivän urheillen ja junalla puksuttaen keskellä vuoria ja laaksoja! Olen erittäin tyytyväinen, että päätimme mennä junalla vain yhteen suuntaan ja kävellä takaisin, sillä kävellessä näimme niin paljon enemmän, kuin mitä junasta olisimme päässeet näkemään.